
Juulia Hintsanen
Olen huhtikuussa 2014 valmistunut kosmetologi ja kosmetiikkaneuvoja.
Kosmetologin ammatti on ollut minulla haaveena pienestä pitäen ja olen aina ollut hyvin kiinnostunut alasta. Kosmetologiksi opiskelin Tampereella, Hämeen Kosmetologikoulussa.
Oman yrityksen perustaminen oli minulle jo koulun alkaessa selvä juttu ja toiveeni toteutui kesäkuussa 2014, kun valmistumisen jälkeen mahdollisuus oman hoitolatoiminnan käynnistämiseen vihdoin avautui. Nyt minusta tuntuu että olen löytänyt oman juttuni ja teen tätä työtä koko sydämestäni.
Palveluihini kuuluvat mm. kasvo-, jalka- ja vartalohoidot, volyymiripset, pigmentoinnit, varpaankynsien geelilakkaus, depiloinnit, kulmien laminoinnit ja ripsien kestotaivutukset. Kehitän taitojani vuosittain lisää ja käyn säännöllisesti alamme koulutuksissa. Kuvia töistäni näet kuvagalleriasta.
Jos heräsi kysyttävää, kysy reippaasti! Lämpimästi tervetuloa!

Jenni Pekkanen
Olen valmistunut parturi-kampaajaksi ammattiopisto Tavastiasta vuonna 2009. Suoritin kaksoistutkinnon, joten ammattitutkinnon lisäksi minulta löytyy yo-tutkinto.
Toiminimen perustin opintojen puolessa välin ja sainkin vuokratuolipaikan Parolasta jo ennen valmistumistani. Siellä työskentelin kesään 2010 asti, kunnes tarjoutui tilaisuus lähteä kokeilemaan oman liikkeen pyörittämistä Iittalassa, oman kylän ostarilla. Sillä tiellä ollaan edelleenkin, kiitos ihanien asiakkaiden ja tukiverkkojen! Nykyään saan jakaa yrityksen pikkusiskoni Juulian kanssa.
Teen työtäni aina asiakaslähtöisesti ja vahvuudekseni koenkin positiivisen asenteeni sekä taidon palvella jokainen asiakas yksilöllisesti ja kunnioittavasti, kunkin toiveet huomioiden. Koulutan itseäni säännöllisesti ja pyrin pysymään jatkuvasti muuttuvan muodin mukana.
Vapaa-ajallani tykkään harrastaa liikuntaa eri muodoissa sekä ulkoilla perheeni kanssa. Kaksi pientä poikaani pitävät huolen, ettei päivistämme puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita!
Tervetuloa penkkiini 🙂
